perjantai 30. joulukuuta 2011

Kaakao kestit

Minulla on muutama ylmääräinen vapaapäivä. Olemme käyttäneet ne serkkujen kanssa oleiluun, asioiden hoitoon ja yleiseen löysäilyyn :) Tänään keli oli taas totutun kaamea, joten pikaisen kaupparetken jälkeen päätimme pitää kaakao kestit. Lämmin kaakao ja herkullinen pulla kuuluivat ehdottomasti tähän löysäilypäivään.

maanantai 26. joulukuuta 2011

Eräänä tuulisena päivänä

Tänään oli hurja tuuli. Myrsky oli tehnyt tuhojaan koko yön ja tuuli jatkui koko aamupäivän. Tuulesta huolimatta oli pitkästä aikaa ihana auringon paiste, joten tuulta uhmaten lähdimme ulkoilemaan.





Suuntasimme Aurajokirantaan ja Turun linnalle. Oli ihanaa ulkoilla pitkästä aikaa!

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Joulu


Rakkaita ihmisiä,




Paljon hyvää ruokaa ( tuollaiset muuten noista taalainmaanhevospaikkakorteista tuli. Muuten onnistuivat ihan ok, mutta pöytään asettamisen jälkeen lähes kaikkien jalat katkesivat itsestään)

ja lokoisaa oleilua. Siinä oli meidän joulu.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Joulusaunaan



Kaikki on valmiina joulun tulla. Tänään käytiin haudoilla, tehtiin viimeisiä ruokia ja saunottiin. Ihanaa joulua kaikille!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Pipareita

Leivoimme tyttösen kanssa pipareita ja kuuntelimme samalla Groooven jazz aamua, hyvä yhdistelmä :)




Noista isoista hepoista tulee paikkakortteja joulupöytään. Ajattelin pursottaa niihin nimet ja koristella lumihiutaleilla. Saa nähdä miten onnistun, en ole oikein mikään sokerileipuri...

tiistai 13. joulukuuta 2011

Kohta meillä on joulu

Eilen sain opintoni valmiiksi erinomaisin arvosanoin :) joten tänään soin itselleni rauhallisen aamun ja myöhäisemmän töihin menon. Joululahjat alkavat olla hankinttu, leipomusten suunnittelu on vielä kesken....joulukukatkin ovat jo kauneimmillaan. Saa nähdä onko niistä jouluna enää mitään jäljellä.




tiistai 6. joulukuuta 2011

6.12.11

Meillä itsenäisyyspäivänä:
Söimme riisipuuroa ja luumusoppaa aamupalaksi


Teimme pitkän kävelyretken jokirantaan ja harmittelimme kun meillä ei ollut mukana kynttilää hautausmaata varten.
Kotona tyttönen leikki nukkekodilla kauan.

Poltimme kynttilöitä ja joimme joulun ensimmäiset Xante- kaakaot, sekä pesimme uunin ja saunan :)
Huomenna taas töihin...

maanantai 5. joulukuuta 2011

Joulutervehdys päiväkodin tädeille

Mietin taas pääni puhki mitä veisin päiväkodin ihanille tädeille kiitokseksi tästä syksystä. Viime vuonna veimme isot taalainmaan- hevonen piparimuotit ja tänä vuonna päädyimme näihin:

Minikokoiset muumi- mukit yksi jokaiselle neljälle tädille.
Minulla oli tänään vapaa päivä ja teimme tyttösen kanssa bussimatkan keskustaan. Ostimme Stockan herkusta molempien herkkua siikaa ja kotona paistoin sen kullan ruskeaksi voissa. Nam ihana lounas!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Joulukukkia

Ostin Plantagenista 70c Hyasintteja ja tänään haimme metsästä sammalta, joten pääsin tekemään jouluistutuksia.


Meillä alkaa olla jo tosi jouluisaa :)
tänään illalla kävimme vielä katsomassa papan uutta asuntoa. Se on hieno!

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Nenäliina lumipallot

Näin hienoja niistä tuli...


ja ripustelin niitä vähän joka paikkaan, ikkunoille ja

tytön sängyn katokseen hopeatähtien kaveriksi.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Pikkujoulusiivous jatkuu

Eilisen pikkujoulusiivouksen satoa meidän makkarissa


Ihana siisteys, kynttelikkö ja talviset tekstiilit sivustavedettävässä. Ajattelin tänä vuonna laittaa kyntteliköt vain yläkerran ikkunoihin. Alhaalla saavat paperitähdet toimittaa kynttelikön virkaa. Nyt rupean askartelemaan lumipalloja makkarin ikkunaan. Saatte nähdä ne sitten :)

torstai 24. marraskuuta 2011

Pikkujoulusiivous

Tyttönen on flunssassa. Sairastimme kotona tänään. Tai hän sairasti ja tuijotti videoita ja minä kiikutin hänelle ruokaa ja juomaa ja siinä sivussa tein peusteellisen pikkujoulusiivouksen.
Siivouksen lomassa puuhastelin joulukoristeita paikoilleen, tai lähinnä lisää valoja ja joitain pikkujuttuja. Tontut jäivät vieläkin kaappiin. Maalasin myös tuon vanhan tarjottimen pohjan liitutaulumaalilla ( spray versio on super kätevää)


Iltapäivällä piipahdin pitkästä aikaa ihanassa Jeromessa ja ostin sieltä nuo siivet. Rakastuin niihin heti. Niissä on jännä kiinnitys systeemi, jonka kanssa ne on mahdollisuus pojottaa myös esim. kulhon reunaan.