torstai 1. marraskuuta 2012

Äiti, muista aina ojentaa nilkat!


Typyn viime vuotinen taitoluistelu vaihtui syksyllä joukkuevoimisteluun. Muru oli heti täynnä intoa, kärrynpyörä  luonnistui nopeasti ja ohjelmaa harjoiteltiin harjoituksissa kaksi kertaa viikossa, sekä useana iltana kotona. Minäkin jouduin hommiin. Esiintymispuvun paljetteja liimailin monta iltaa, ramppasin Piruetissa jumppavaatteita hakemassa, lajittelin ja numeroin arpajaisvoittoja ja kisoissa olen ensiaputeltassa töissä. Minusta on loistavaa, että lapseni harrastaa. Meidän mielestämme jonkun säännöllisen liikuntaharrastuksen pitää kuulua elämään, oli se sitten kilpaurheilua tai ei. Onneksi urheilu ei ainakaan ole vielä lapselle velvoite vaan ihana ja kiva juttu, viikon kohokohta. Me vanhemmat kyllä salaa nurisemme talkoovuoroistamme ja mietimme onko 5- vuotiaiden jumppaharrastus niin vakavaa miltä se välillä vaikuttaa. Nurina on kuitenkin ehkä turhaa ja ainakin unohtuu kun typy saa kisapuvun päälleen, silmät loistaen osallistuu tuomari katselmukseen ja pettyy ankarasti kun joukkue saa esittää ohjelman vain kerran, kahden luvatun sijaan. Launataina jännitämme tytön ihan ekoja oikeita kisoja. Saa nähdä pysyvätkö silmät kuivina...
Minun ensimmäinen taidonnäytteeni ihan valmiina kisoja odottamassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti