sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Tänä syskyisenä viikkona me...


 Lauantaina teimme syystöitä mökillä. Lehtiä olisi pitänyt jäädä haravoimaan varmaan vielä viikoksi...jätimme sen kuitenkin toiseen kertaan, sillä ystävillä leikkimässä ollut tytteli odotti jo meitä.


Jäimme ystäville myös syömään hyvin ja viettämään Halloween- iltaa, joka oli meillä tosin kovin vaisu ;) Söimme Halloween donitseja ja muksut heiluivat pihalla mörköjahdissa lamppuineen.

Vein osan Pelargoneista talvehtimaan mökin kellariin. Saa nähdä miten säilyvät.

Sain opiskelujeni päättötyön ja näytöt valmiiksi ja juhlimme sitä miehen tuomin kermapullin ja tytteli oli askarrellut minulle kortin syksyn lehdistä :)
Olemme nauttineet sysksystä täysillä sillä vajaan viikon päästä otamme pienen hengähdystauon auringossa.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Syksy Koroisissa











Havuretki metsään, aurinkoinen kävely hautausmaalle laittamaan mummin hauta syyskuosiin, hyvää ruokaa, ystäviä, suloinen vauva ja pyörähdys asuntonäytössä. Suloinen sunnuntai!

lauantai 22. lokakuuta 2011

Syksyinen sisustuspuuska

Sain sisustuspuuskan. Se kohdistui tällä kertaa alakerran pieneen vessaamme. Tässä sen satoa:
 Kranssiin pujottelin valot kesäisen nauhan tilalle. Toin myös tähtilampun vessan yövaloksi.
Tähtikoukut ovat mökkimatkan varrella olevasta S- marketista.

 Pienen seinäkaapin päällä oleva numero purkki on ihanasta Jeromesta jo kesällä ostettu. Nyt täytin sen saippuoilla.
Wilhelmiinan kammarista tilasin korin saippuoille lavuaarin reunalle.
Tänään meillä on tyttöjen iltapäivä. Lähdemme naisporukalla ensin syömään ja sen jälkeen Ti- ti Nallea katsomaan ( joukkoon kuuluu siis kaksi pikkuistakin naista ;)

maanantai 17. lokakuuta 2011

****




Syksy tuoksuu puolukoilta, mandariineiltä, pudonneilta lehdiltä ja kirpeiltä aamuilta. Päätin jatkaa töihin pyöräilyä liukkaisiin keleihin asti. Nautin niin kovasti rauhallisista ja kirpeistä aamuista. Huomenna suuntaan kuitenkin Helsinkiin ja päättötyöni esittelyn jälkeen suunnittelin tekeväni pitkän kävelylenkin ja saunovani hotelilla. Leikin, että olen lomalla ;)

lauantai 15. lokakuuta 2011

Love is in the air

Yhdet meille rakkaat meni kihloihin <3 ja keväällä tanssitaan häitä <3 Tänään joimme siis kuohuvaa ja söimme kakkua.


Pyörimme myös hurjissa laitteissa Linnanmäen valokarnevaaleilla. Kuvia vain ei ole, kamerasta oli akku tyhjä :(
Ihanaa launtai iltaa kaikille! Me taidamme suunnata vielä yösaunaan miehen kanssa Lintsin reissusta uuvahtaneen tytön nukkuessa.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Iso tyttö

 Hän käy ystävien synttäreillä yksin, hän lähtee reippaana pienenä hahmona naapuritaloon hakemaan kavereita ulos ja leikki pihalla monta tuntia ilman meitä. Hän harrastaa luistelua ja on kovin taitava eikä vaadi enää isiä kentän laidalle. Hän oppi uimaan ilman kellukkeita, osaa jo kaikki kirjaimet ja kirjoittaa monia sanoja ihan itse. Hän tekee hienoja hamahelmitöitä ja leikkii nukekodilla pitkiä aikoja ihan itse. Hän on jo kovin iso, taitava ja rohkea. Hän uskaltaa ja haluaa tehdä itse ja yksin monia asioita. Ja minä ja mies olemme niin pieniä...juoksemme pihalle kymmenen minuutin välein vaanimaan leikkiä pusikosta -> emme kehtaa näyttäytyä mutta pakko on tarkistaa onko hän vielä siellä missä pitikin. Mies juoksuttaa roskista ulos, koska hän ei kehtaa lähteä vakoilureissuille muuten vain ja minä juoksen puskiin milloin missäkin asussa. Ihmettelemme kilpaa miehen kanssa mitä tekisimme perjantaina kun tyttö suuntaa laivalle mummin kanssa, suostuu olemaan erossa meistä ensimmäisen kerran näin pitkän ajan. Menemmekö syömään, leffaan vai...mahdollisuuksien viidakko on rajaton.
Isi ei ole vielä suostunut poistumaan luistelukentän katsomosta ja vaanimme haukkana kellukkeitta uijaa, mutta olemme sentään harventaneet pussikkotarkkailun välejä puoleen tuntiin. Vieläkään emme tosin usko, että meillä on perjantaina tosiaan se yhteinen ilta, että hän todella lähtee, vapaaehtoisesti...

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Syyskukkia

Siirsin eilen Pelargoniat ulkoa sisälle. Tein saman viimevuonna ennen yöpakkasia ja sain useammankin kukkasen talvehtimaan sisällä. Pelargoniat ovat kuitenkin aika kalliita, joten oli mukavaa siirtää talvehtineita kukkia keväällä sisältä ulos.
Nyt Pelargonioita on jokapuolella...
eteisen lipastolla

olkkarin pöydällä


tytön huoneen ikkunalaudalla
keittiössä

Keittiön ikkunan ulkopuolelle laatikkoon laitoin ylikukkineiden Krysanteemien tilalle valkoisia kanervia.
Keittiöön sain ystävältä myös suloisen punamarjaisen kukan...mikä lieneekään nimeltään :)
Ostin myös tällaisen hauskan kaunottaren. Häntäkään en tunne nimeltä...kukkatuntemukseni on ihan onneton...
Tänään on Nalle Puh elokuva päivä ja Tanssii Tähtien kanssa päivä :) Minä ja tyttö odotamme jo innolla tanssien alkamista. Muuten taidamme kökkiä vain sisällä tyttösellä on korvatulehdus.